Ennen saunan rakentamista kannattaa tehdä suunnittelutyö huolella

Mökki on monelle suomalaiselle se kaikista tärkein lomapaikka ja mökin – tai ylipäänsä vapaa-ajan – paras aktiviteetti on saunominen. Saunan suunnitteleminen tai remontointi kannattaa tehdä huolella, sillä mitä luultavimmin sauna- ja oleskelutiloissa tullaan viettämään runsaasti aikaa ja niitä halutaan esitellä myös ystäville.

Saunan suunnitteluvaiheessa kannattaa käydä tarkasti läpi, minkälaiseen käyttöön sauna tulee ja kuinka monta ihmistä sinne pitäisi yleensä mahtua. Tarpeiden kartoituksen jälkeen lauteille on hyvä suunnitella yksi lisäpaikka, jossa kyläilijöitä yleensä riittää. Mieti myös, millaisen tunnelman saunaan haluat. Budjetti vaikuttaa tässä vaiheessa myös materiaali- ja kiuasvalintoihin. Uutta saunaa rakennettaessa tai vanhaa merkittävästi kunnostettaessa täytyy ottaa selvää myös tarvittavista luvista.

Laudemalli henkilömäärän mukaan

Laudemalleja on monia erilaisia, mutta niin on saunojakin. Valitse siis lauteet tilojen mukaan niin saat mukavan ja toimivan saunan. Suoraa laudetta suositellaan käytettäväksi silloin, kun saunaa käyttää yleensä yksi tai kaksi ihmistä. Suoran lauteen etu on se, että se mahtuu yleensä mihin tahansa saunaan ja vaatii vähiten tilaa. Itse saunan minimisyvyydeksi suositellaan 1 500 mm ja leveydeksi 1 600 mm.

Pieni L-mallinen laude on sopiva valinta 2-3 hengelle. L-mallinen laude on mahdollista asentaa silloin, kun sauna on mitoiltaan 1 900 mm x1 800 mm. Suurempaa L-mallista laudetta voi miettiä silloin, kun sauna on leveydeltään vähintää 2 400 mm ja syvyydeltään 1 700 mm. L-mallista laudetta käytettäessä kiuas on tärkeää suojata omalla suojakaiteella.

U-mallinen laude on sopiva valinta, kun saunojia on neljästä viiteen. Tällöin ovi voi olla lähes keskellä seinää. U-mallista laudetta varten suositellaan, että saunan minimileveys on 2 100 mm ja syvyys 1 800 mm, vielä parempi jos sauna on tästä hieman suurempi. Kiuas kannattaa jälleen sijoittaa oviseinälle.  Samankokoiselle tai suuremmalle porukalle hyvä vaihtoehto on myös vastakkainistuttava laude.

Valitse oikeankokoinen kiuas

Kiukaan valintaan vaikuttavia asioita ovat ainakin saunan koko, kiukaan tyyppi ja kiukaan ulkonäkö. Kiuasvalmistajien sivuilta löytää yleensä tarkat tiedot siitä, minkäkokoiseen saunaan kiuas sopii. Kiukaan tehoon vaikuttavat osaltaan saunassa käytetyt materiaalit, kuten lasi- ja kivipinnat. Selvittääksesi minkäkokoisen kiukaan tarvitset, laske saunan tilavuus kuutioina ja lisää jokaiselle lasin tai kiven neliölle yksi kuutio lisää. Kiuas tulee sijoittaa niin, että saunoja näkee aina kiukaan eikä polta itseään kiukaaseen noustessaan tai laskeutuessaan lauteilta.

Mihin laitan oven?

Oven sijoittamiseen vaikuttavat kiukaan sijainti ja valittu laudemalli, mutta toki myös pesuhuoneen muoto ja kalusteet. Ota huomioon, mikä olisi looginen kulkureitti pesuhuoneesta saunaan, missä pukuhuoneeseen vievä ovi sijaitsee ja onko pesuhuoneessa esimerkiksi poreamme. Mikäli pesuhuoneessa on suihku tai amme heti saunan seinän vieressä, niille pitää varata noin metri tilaa.

Materiaalivalinnat vaikuttavat valoon ja tunnelmaan

Lasiseinä on kätevä tapa luoda lisää tilantuntua saunaan ja koko tilasta yksi avara kokonaisuus. Lasiseinän kautta on myös helppo valaista saunaa ja se on nopea asentaa. Lasi kestää hyvin lämpövaihteluja ja kiuas voidaan asettaa myös suoraan lasin alle. Lasiseinä vaikuttaa lämmitysaikaan, mutta ei juurikaan saunomislämpötilaan.

Saunassa puumateriaaleina käytetään sekä havu- että lehtipuuta, mutta havupuu kestää lehtipuuta paremmin kosteutta. Lehtipuut sopivat paremmin laudemateriaaleiksi, kun runko taas kannattaa tehdä havupuusta. Suuri osa saunan tunnelmasta tulee paneloinnista, sillä suurin osa pinta-alasta on panelia. Saunaan sopivat rauhalliset elementit, kuten perinteinen vaakasuoraan panelointi tai tavallinen pystypanelointi.