All posts by: Mark

Jatka lukemista

Vuokramökki on varteenotettava vaihtoehto oman mökin hankinnalle

Omaan mökkiin sitoutuminen on todellinen vastuu ja silloin on syytä olla melko varma siitä, että haluaa viettää loma-ajat samassa paikassa pitkälle tulevaisuuteen. Mökin ostohinnan lisäksi kuluihin täytyy laskea vuosittaiset käyttökulut, remontit, laiturit, tiemaksut ja muut maksut. Yksi vaihtoehto onkin mökin vuokraaminen. Mökkejä vuokrataan sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä, alkaen muutamasta päivästä ja jatkuen yli kymmeneen vuoteen. Erityisesti pitkäaikaisella vuokralla olevaan mökkiin voi monessa tapauksessa suhtautua kuin omaansa, mutta siihen ei ole samalla tavalla sidottu. Lisäksi vuokraaja ei ole vastuussa kunnostuksista tai tontin ylläpitotoimista. Vertailua voi tehdä myös kokonaishinnoista. Rantamökin voi saada vuokralle edullisimmillaan 4 000 eurolla vuodessa, mutta oman rantamökin hankkiminen maksaa helposti 150 000 euroa. Oman mökin hankkija täytyy laskea lainanlyhennysten lisäksi maksettavakseen myös mökin ylläpitokustannukset, jotka ovat vähintään 1 500 euroa vuodessa.

Jatka lukemista

Sateinen kesä saattaakin olla paras kesä

Mökki on suomalaisille yksi rakkaimmista paikoista. Mökille lähdetään lomailemaan, tuulettamaan aivoista työkiireet, tekemään välillä toimistossa istumisen sijasta fyysistä puuhailua tai vain oleskelemaan pihanurmella, riippukeinussa tai laiturilla. Mökki on olennainen osa suomalaisen kesälomaa. Mutta mitä tehdä, jos aurinko ei jatkuvasti paistakaan tai kuten tänä kesänä, lämpötilalukemat ovat muistuttaneet enemmän vappua kuin keskikesää? Vielä kinkkisemmän tilanteesta tekee, jos mukana on eri ikäisiä lomailijoita ja kaikkien tulisi kuitenkin viihtyä. Ei hätää, tässä 8 vinkkiä sadepäivien varalle. 1.Sukella tarinoihin Poikkea mökkimatkalla kirjaston kautta ja nappaa mukaasi viimein kaikki ne teokset, joita sinulla ei ole ollut aikaa lukea vaikka olet vuosia niin suunnitellut. Mutta muista, että kyse on lomailusta, ei suorittamisesta. Nyt ei tarvitse valita niitä kirjoja, jotka saavat sinut näyttämään erityisen kiinnostavalta muiden silmissä, vaan sellaisia joista todella itse nautit. Sopiva sekoitus draamaa, historiaa, jännitystä, keveämpiä tarinoita ja komediaa saavat sadepäivät kulumaan siivillä. Kirjastoista innostuvat myös perheen pienimmät, kun saavat valita mukaansa juuri ne […]

Jatka lukemista

Kesämökkikauppa käy kohta jälleen kiivaana

Kesämökkikaupan vilkkain aika alkaa olla käsillä, sillä eniten mökkejä ostetaan touko- ja syyskuun välillä. Tämä näkyy myös lainahakemuksina pankkien tiskeillä. Mökkiä ostetaan harvemmin kokonaan lainarahalla, vaan siihen on usein säästetty pidemmän aikaa. Tämä on käytännössä myös välttämätöntä, sillä Danske Bankin henkilöasiakkaista vastaavan johtajan Kenneth Kaarnimon mukaan mökki on käypä vakuus noin 60-70 prosenttia arvostaan ja loppuosa täytyy kattaa joko vakuuksilla tai säästöillä.

Jatka lukemista

Vanhan mökin ostajalta vaaditaan usein remonttitaitoa

Mökkiä hankkiessa vanhan mökin ostaminen ja remontoiminen on usein toimiva ratkaisu, erityisesti jos tontti miellyttää muuten ja vaadittavan remontin määrä on kohtuullinen. Vanhojen mökkien hinnat ovat usein kohdillaan ja niistä saa muokattua itseä miellyttävän kokonaisuuden. Vanhaa mökkiä, kuten mitä tahansa vanhaa taloa ostettaessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana ja kiinnittää huomiota muutamiin perusasioihin.

Jatka lukemista

Kesämökin hankinta vaatii suunnittelua

Kesämökin ostamisesta haaveilee moni. Onhan kesämökki tärkeä osa suomalaista sielunmaisemaa. Usein kesämökki periytyy sukupolvelta toiselle, mutta mikäli lapsia on enemmän kuin yksi ja kaipaat nimenomaan omaa mökkiä, saattaa kokonaan toisenlaisen mökin ostaminen olla ajankohtaista. Mökkejä voi ostaa valmiina, kunnostaa vanhan tai rakentaa kokonaan uuden mieleiselle tontille. Joka tapauksessa kyseessä on suuri hankinta ja luultavasti vuosien sitoumus, joten asiaa kannattaa pohtia huolella. Ensimmäistä budjettiin sopivaa vapaa-ajan asuntoa ei luultavasti kannata hankkia, vaan kohteita voi kierrellä katsomassa pidempäänkin, jotta on varma siitä, mitä todella haluaa. Kevät ja kesä ovat parhaita aikoja tutustua mahdollisiin tontteihin tai mökkeihin. Mikäli mökki sijaitsee veden ääressä, ei vesi ole tällöin enää jäässä ja samalla näkee esimerkiksi veden värin ja puhtauden sekä rannan syvyyden. Hyvä uutinen mökin ostamisesta haaveilevalle on se, että nyt on todellakin ostajan markkinat. Mökkien hinnat ja lainojen korot ovat alhaalla, joten vaihtoehtoja on aiempaa enemmän.

Jatka lukemista

Mökkireissujen sudenkuopat voi välttää valmistautumalla huolellisesti

Mökkireissut ovat iloinen tapahtuma – ainakin periaatteessa. Jostain syystä pakkaamisesta ja mökille siirtymisestä on kuitenkin helppo saada aikaan myös aikamoinen stressi ja riita. Onhan mökkiviikonlopun järjestäminen useammalle hengelle aikamoinen puristus, varsinkin jos matkaan lähtee luonteeltaan ja tavoiltaan erityyppinen porukka. Ainakin osa tästä olisi vältettävissä hyvällä suunnittelulla, uskovat lastentarhanopettaja, tapahtumajärjestäjä ja ammattijärjestäjä. Avain onnistuneeseen mökkiviikonloppuun on odotusten ääneen sanominen. Ennen mökille suuntaamista kannattaakin keskustella siitä, mitä kaikki toivovat mökkireissulta. Jos toinen kaipaa rentoutumista ja toinen remonttiapua, kannattaa keskustella siitä, miten kaikkien toiveet saadaan täytetyksi ja voisiko jossain asiassa joustaa. Toinen asia josta kannattaa keskustella, on budjetti. Tässä tulisi ottaa huomioon sekä käytettävä aika että kustannukset. Erityisesti silloin kun ollaan suuntaamassa vuokramökille kannattaa käydä läpi vuokraamisen ehdot ja mökin varustelutaso. Jos mökille pitää viedä mukanaan esimerkiksi omat patjat tai makuupussit, voi niitä kysellä lainaksi jo etukäteen, jottei kaikkea tarvitse ostaa kiireessä. Mikäli mökillä täytyy tehdä etukäteisvalmisteluja, osa porukasta voi vaikka suunnata sinne […]

Jatka lukemista

Heikki Mattila ideoi ja rakensi unelmiensa kesäpaikan

Jos haaveiden kesämökkiä ei tunnu löytyvän valmiina, voi sen ideoida ja rakentaa myös itse. Tässä tapauksessa lähtökohtana oli vain tontin kaunis metsälampi ja sen ympärille rakennettiin viihtyisä, pohjalainen pihapiiri jossa viihtyy koko suku vauvasta vaariin. Alku vaati kuitenkin hartiavoimia ja uskoa omaan unelmaan. Heikki Mattila, 58, hankki edesmenneen vaimonsa kanssa vuonna 2011 huonokuntoisen mökin, joka sijaitsi villiintyneellä metsätontilla. Tontin houkutuksena toimi se, että sen keskellä oli oma 700 neliön suuruinen lähdepohjainen lampi. Vaikka mökki oli rakenteiltaan suhteellisen hyvässä kunnossa ja sijoitettu hankalan malliselle tontille järkevästi, oli hehtaarin suuruisen tontin raivaamisessa suuri työ. Mattiloiden ensimmäinen mökkikesä kuluikin pelkästään tontin raivaamisessa. Kesän aikana he kaatoivat kymmeniä puita ja tontilta kuljetettiin pois ylimääräistä tavaraa yhteensä seitsemän tonnia. Lammessa sijainneet kaksi laituria irrotettiin ja vedettiin pois. Tontilla sijainneet puuvaja ja ulkohuussi olivat niin huonossa kunnossa, että ne oli järkevämpää purkaa kuin kunnostaa. Lammen rannalla sijaitseva vanha rantasauna kuitenkin kunnostettiin. Vieraita silmällä pitäen tontille rakennettiin […]

Jatka lukemista

Mökkeily on erottamaton osa suomalaista mielenmaisemaa

Kesäasunnot ovat muuttuneet vuosien saatossa vaatimattomista mökeistä yhä hulppeammiksi kesähuviloiksi, jotka on varusteltu kaikilla mukavuuksilla. Niissä myös vietetään aikaa ympäri vuoden. Mökkeily on olennainen osa suomalaista kulttuuria. Suomalaisista 44 prosenttia omistaa joko oman mökin tai jakaa sellaisen jonkun kanssa. Mökkeilijöitä on vielä suurempi määrä, sillä moni hyödyntää mökkeilyssä tuttavien tai sukulaisten mökkejä. Myös vuokramökit kasvattavat jatkuvasti suosiotaan. Tämä on hyvä uutinen pienten mökkipaikkakuntien yrittäjille, sillä useissa tapauksissa kesäasukkaat auttavat pitämään paikkakunnan palvelut pyörimässä. Mökkeilyn onkin arvioitu työllistävän noin 60 000 suomalaista. Suomalaisten kesämökit sijaitsevat yleisimmin metsä- tai maalaismaisemassa. Erityisen arvostettuja ovat tietenkin mökit veden äärellä, eli järven tai meren rannalla. Tämän ymmärtää, sillä sekä suomalaiset että japanilaiset tutkimukset osoittavat, että metsässä ja sen läheisyydessä oleskeleminen rauhoittaa mieltä, elvyttää, saa verenpaineen laskemaan, vähentää stressiä ja lisää luovuutta. Britit taas ovat selvittäneet tutkimuksissaan, että luonnonvesien läheisyys parantaa ihmisen hyvinvointia. Suomalaisille tämä ei ole uutinen, sillä kyselytutkimus vuodelta 2009 osoittaa, että luonto on […]